*

Pohjoista puskurikapasiteettia

Russel Crowe, Jari Tiihonen ja Mauri Sariola

Kiinnostuin politiikasta ja muusta yhteiskunnallisesta päätöksenteosta 1950-luvun lopulla luettuani kaksi kirjaa.
Vanhempani, molemmat IV divisoonassa Karhumäen suunnalla taistelleet, eivät kiinnostukseni herättelyyn osallistuneet millään lailla.
Huokailivat vaan.

Toinen kirjoista kertoo kahden rintamaveteraarin taipaleesta juoksuhaudoista Lappia rakentamaan, toinen aseveliakselin tavasta rakentaa Kekkosen ensimmäisen kauden Suomea.

Molemmat on kirjoittanut Mauri Sariola, komissario Susikosken näköinen mies.
Susikoskessa ja hänen todellisessa kollegassaan (Aarnio) on puolestaan jotain samaa.

Ei loitsu eikä rukous osoittaa, että maamme rakentaminen ihmisen aina vain paremmin elettäväksi edellytti hänen auttamisensa osaamisen siirtämistä sinne, mihin rintamamiehet ja evakotkin oli siirretty: puunkorjuun nollarajan tuntumaan.
Nollaraja oli se viiva, jonka väärältä puolelta ei puuta kannattanut enää korjata tehtaille toimitettavaksi.
Nollarajaa siirrettiin idemmäs ja pohjoisemmas viemällä sinne ne ihmiset (ja heidän perheensä), jotka olivat liki kuuden vuoden ajan marraskuusta 1939 alkaen taistelleet toisessa maailmansodassa että edes jotain rajoja olisi.
Heitä tarvittiin tällä kertaa, 1950-luvulla, puutavarakonsernien tykinruoaksi.

Isänmaan parturit kertoo, minkälaista suhmurointia tämä nollarajan siirtely pääkaupungin seutuvilla edellytti Maalaisliiton ja Sosialidemokraattisen puolueen (aseveli-akseli) todellisilta päättäjiltä.

Sariola, Pisteen koulun (Pudasjärvi) entinen opettaja, osasi asettaa sanansa niin hyvin, että jazzin soiton ohella keskikoulua ja lukiota käyvä identiteetti etsivä minäni innostui kahdesta asiasta.

Ensiksikin päätin hakeutua lääkäriksi ja koulutuksen saatuani nollarajan tuntumaan.
Toiseksi päätin, että haluan mukaan puhdistamaan suomalaista päätäntää aseveliakselin suhmuroinnista, jossa oma ja verovelvollisen raha pahasti sekoittuivat muussakin kuin perukan kansan edun valvonnassa.

Kummatkin Sariolan asettamat tehtävät alkavat vähitellen olla plakkarissani samalla kun niihin liittyvä idealismini on vissiltä osaltaan karsiutunut, mutta ydinosioiltaan pysynyt aika lailla koskemattomana.

Lääkärin työssä olen hoitanut muutaman kymmenen tuhannen ihmisen asioita kasvoista kasvoihin. Politiikassa taas olen katsomassa EU:ssa jo yli 500 miljoonan ihmisen asioita nollarajan etu ja asia mielessäni ja puolustettavanani.

Kun tänä aamuna luen ikätoverini saarnaa viimeisen seitsemän vuoden taloudenpidosta Suomessa (Niinistö: "Hallitukset eivät ole onnistuneet Suomemme taloudenpidossa seitsemään vuoteen"), osaan sijoittaa salolaisen keskitason juristin, vallattoman leskimiehen sanat oikeaan lokeroon.

Luxemburgissa pankkiirinakin toiminut, puoluetta ja valtionvarainministeriötä johtanut huoleton leskimies nostaa etusormeaan tavalla, joka miltei saa minut nostamaan takaisin keskisormeni.
Miltei, ei ihan. Unilukkaria näetsen toki tarvitaan, mutta Sailas, Korkman ja Vartiainen ovat tuossa roolissa mielestäni enemmän rooleissaan.

Joka tapauksessa tasavallan presidentin asemasta tuleva moite sen ajan talouspolitiikalle, jona mies itse on ollut suomalaisen vallankäytön ytimissä "primus inter pares" (paras vertaistensa joukossa) ei välttämättä ihan napakymppiin osu, vaikka se Kataisen ja Stubbin kipparoiman laivamme uppoamista jouduttaisikin.

Mielestäni siinä tilanteessa, jossa maa ja erityisesti sen nollarajan ihmiset nyt elantoineen ja nautintoineen (Vain elämää, Game of Thornes, Putous, konkurssioikeudenkäynnit, kirkon jäsenkato) "makaavat" ei sietäisi etusormen heristämistä näin paljon ja arrogantisti.

Pikemmin tässä olisi nyt tarve ylöspäin peukutuksesta.

En tuota Mäntyniemen puheekirjoittajien tietämättömyyttä "kasakka"-asiassa oikein tahdo kiittää, joten oikaisen heitä vähän:

"Venäläisen romaanitaiteen luoja Nikolai Gogol (1809−1854) oli lähtöjään ja hengeltään ukrainalainen. Hän kirjoitti kasakkaesi-isistään rotevan teoksen Taras Bulba, joka kuvaa erään Ukrainan jakaantumisen, yhden niistä monista. 

Kasakaksi nimitettiin entivanhaan Savossa irtainta työväkeä. - "Se on Kustilassa kasakkana" saatettiin sanoa naapurin pojasta"

.

Katsoin illalla televisiostamme ties kuinka monetta kertaa elokuvaa Gladiaattori.

Elokuva on hyvin tehty ja sen pääosaa näyttelee sydänkirurgini näköinen mies. Tohtori Timo Mäkikallio pelasti henkeni jokin vuosi sitten ja on aika lailla "Gladiaattorin" (Russel Crowe) näköinen mies.

Elokuvassa Niinistön näköinen mies, tuon ajan Rooman keisari, pelastaa sydänkirugin näköisen miehen Colosseumilla nostamalla peukalonsa taiston tauottua ylös.

Jos hän olisi peukuttanut alas, olisi se ollut Maximuksen menoa.

Jos olisin Mäntyniemen, Espoon ja Naantalin asukas samaan aikaan, en nyt peukuttaisi "alas".

*

Esko Aho kertoo 15.11. lauantai-aamun tv-haastattelussaan kirjasta "Think fast, Think slow".

Nopea ajattelu on usein aggressiivisen harkitsematonta eli tyypillistä some-keskusteluissa (US, suomi24, Vauvalehti, Tiedelehti, Hommafoorumi jne).

Hidas ajattelu taas on tyypillisempää silloin, kun Martti Ahtisaari "ansaitsee" Nobelin rauhanpalkitoaan.

Karoliinisen inistituutin professori Jari Tiihonen oli eilen Radio Yle 1:ssä kuultavana ihmisen aggressiivisuudesta. Lääkäri Tiihosella on sanomiselleen kliinistä pohjaa.
Hän on toiminut pitkään Niuvanniemen erityis-mielisairaalan johdossa.
Sairaalassa hoidetaan maamme vaikeimmin aggressiivisia mielisairaita, jotka ovat tehneet silmittömän ja psykoottisen rajuja rikoksia.

Tiihonen toteaa, että rauhallisina aikoina ihmisen aggressiivisuuden perinnöllinen, lajityyppinen puoli korostuu.

Lajityyppinen väkivaltauhka on noin puoliksi biologinen, perinnöllinen ominaisuus.

Kun olot yhteiskunnassa tulevat levottomammiksi, korostuu puolestaan opittu, yhteisöllinen vihamielisyys eli yhä suurempi osa kansalaisista "rähjää somessa ja kapakoiden ovilla sulkemisaikaan".

Tätä näkemystä tukee hyvin se, että kun Norjassa kansan hyvinvointi on laatuisaa, aletaan siellä polttaa sauvakirkkoja ja yksi nuori saattaa parissa tunnissa tappaa liki sata muuta nuorta (Breivik).

Mutta kun olot ovat levottomat ja epävarmat, syntyy paljon tilanteita, joita Pohjois-Norjasta kuvaa Katja Kettu kirjassaan Kätilö ja Jonathan Littell Ukrainasta kirjassaan Hyväntahtoiset.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kiitos Antti, tämä selventää paljon asioita tarvitsematta nostaa persettään edes ylös (valta)istuimeltaan.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset