Pohjoista puskurikapasiteettia

Kaksitoista vuotta direktiivejä viilaamassa ja kaatamassa

  • Kaksitoista vuotta direktiivejä viilaamassa ja kaatamassa

Tänään ei sada, on lämmintä, mutta illalla odottaa nainen, sauna ja pakkanen (-19C).

12 vuotta tuli tällä viikolla täyteen Brysselissä ja kymmenissä muissa Euroopan kylissä alueiden komitean töissä ja luottamuksessa. Kolme vuotta vielä jäljellä palkatonta, kokouspalkkiotonta päättämistä asioissa, joissa kaikki EU:n muut toimielimet ovat peukaloni alla (komissio, parlamentti, ministerineuvosto, pikkuisen myös Euroopan neuvosto (48 jäsenmaata, EU:ssa 28-1).

AK, CoR, on saanut viimeisen kahden vuoden aikana aivan uuden sävyn, kun sen presidentiksi tuli espoolainen diplomi-insinööri. Oikeastaan vain ruotsalaiset ovat olleet tyytymättömiä, kun tämä Kolarissa syntynyt Markku Markkula ei riittävästi diskuteeraa.

1996 olin paikalla ensi kertaa ja eilen tapasinkin ihmisen, josta jo silloin tuli ystäväni. Onhan hän juuriltaan Enonkoskelta ja Kittilän Sirkasta. Pääjohtaja Timo Pesonen.

Sirkassa kävin ensi kertaa 1955, jollon Simo-vaari opetti, ettei sotaa saa enää syttyä. Inkeri-äiti puolestaan on lähtöjään Enonkosken naapurista, Pietolan saaresta.

Alueiden komitea päättää vaatimattomasti 1000 miljardin vuotuisesta (vai oliko se viisi vuotta?) rahasta, koska se voi koska tahansa oikeusviranomaisena laittaa edellä mainitut EU:n elimet syytetyiksi oikeuteen, jos Rovaniemen kylätoimikuntia aletaan lakkauttaa tai Rooma käyttää EU-varoja väärin.

Tusinan vuoden mittaan olen saanut monta ystävää, joista vain kaksi (naista) on pettänyt ystävyyden viemällä ”leivänkin suusta”. Kostoksi sen enää halaa heitä.

Se on varma, se.

Tärkein ja rakkain ystävä on loputtoman kärsivällinen ICE, joka asuu Katajarannassa ja nukkuu minusta oikealle (jos selällään ollaan). Hän on mukanani EU:ssa kesällä ja joulun alla.

Muitakin ystäviä on. Filippiineiltä, Pieksämäeltä (hän kuoli, RIP), Pirkkalasta ja eräästä Venäjän karkeasti hallinnoimasta maasta. Tuo viimemainittu on liki rakas, mutta ei naisena vaan älykkäänä ja etäisenä, tavoittamattomana ihmisenä. Kun hän sanoo ”Antti”, rinnassani värähtää, mutta se ei ole rakkautta. Vaikka hän onkin nainen. Sellainen Joan Baez-tyyppi.

Tärkein asia, tuo Simo-vaarin 1955 ”käskemä”, on 12 vuoden aikana ollut rauha.

Sitä olen isolla kädellä ollut mukana edistämässä, olipa paikka Kosovo, Malta, Pariisi tai Saariselkä. Kaikissa olen – matkat maksettuina – EU:n piikkiin ollut.  Ja vähän muuallakin, 30-50 kertaa vuosittain.

Se, ettei EU maksa minulle päivä-, viikko-, kuukausi-, vuosi- tai kokouspalkkioita, on saanut aikaan kieltäytymiseni myös muissa poliittisissa asemissani noista  (minulle) turhanaikaisista rahoista.

Toivottavasti muutkin vähitellen ymmärtävät, ettei leipää saa ottaa toisen suusta (myös ne kaksi naista) eikä ahne saa olla muulle kuin asialleen.

Se on siis se Simo-vaarin rauha.

Peace, bro & sister

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Voi koska suomalainen ymmärtää, että raha on tehty poikimaan! Varsinkin miespoliitikko on usein rahalaarien äärellä. Mik' on sen niukkuuden filosofia? Ah' on se varmaan tämä köyhä maa. Mut voisimmeko jo lyödä viisaat päät yhteen ja hieman hersytellä sitä rahaakin? Miten naisihminen osaisi edes varoa, jos vie gentlemannin rahat?