Pohjoista puskurikapasiteettia

Kylmät hermot - kuuma veri (Arto Paasilinna, WSOY 2006)

Viikon ajan olen opetellut etsimään malkaa omasta, en rikkaa toisen silmästä.

Se on vaikeata - olla meuhkaamatta toisten virheistä ja katsella peiliin vaiti.
Tätä vastausta hain sulkemalla sosiaalisen median päivitykseni.
Hiljaa ollen korkealla maston märssykorissa tai maan sylissä pehmeän maaston sissikätkössä oleva tähystäjä ehtii nähdä enemmän.

Toissailtana hakeuduin tilaisuuteen, jossa masennusta jaettiin kahteen kastiin: kuumiin ja kylmiin tunteisiin.
Kovalevyn kylmiin perusrakenteisiin ja softa-ohjelman kuumanjoustavaan tietoon.

Kouluttajien ydinsanoma on, että kuumat tunteet ja niiden jättämä tuska on paljon helpompi korjata ja puuduttaa kuin kylmä raivo ja sen jälkeinen jähmettynyt maisema.

Esimerkki kylmästä tunteesta on toiminnanohjaus.
Se on ihmisen aivojen ominaisuus, jonka myötä hänessä on aloitekykyä, kykyä reagoida saamaansa palautteeseen, mieli hakea uutta tiedoa ja neuvoja, motiivi tehdä päätöksiä ja kertoa niistä ymmärrettävästi päiväkirjaansa (blogi) tai välittää tietoa siitä hyötyville (tai haavoittuville) suoraan.

Kuumien tunnelmien joukkoon kuuluvat kyky nähdä nykyhetki mustana ja synkkä reaktio tuohon havaintoon sekä musta muistaminen - kuumasti masentuvalle ei ole vaikeata hakea itselleen huonoa lapsuutta, synkeää aikuisuutta tai toivotonta vanhuutta.

Tiivistäen.

Kylmä, hyvin suojattu mutta huonosti korjattavissa oleva aivotoimintojemme osa, kovalevy, on masentuessa "toimeenpanevan komitean" jäätynyt halvaantuminen, kun taas helpommin tartuttavissa ja sammutettavissa on tulipalo synkeän tulevaisuuden, mahdottoman nykyhetken ja toivottoman menneisyyden kuumissa leikeissä.

Tilaisuudessa kohtasin liki puolivuosisataisen työurani varrelta monta tuttua ihmistä.

Juttujemme luonne yllättäen (?) oli menneisyyden osalta aika viileä, jopa soma, mutta nykyhetki ja tulevaisuus kuumien tunteiden osastossamme toki oli aika pilalla.

Kylmä kyky, kovalevy, meiltä oli jo osittain syväjäässä, joka ei enää siis isommin sula, mutta ravisuttaessa hauraana vilahduksessa muuttuu tomumajaksemme.

Merkittävä osa hyvin muistamistamme nimistä ja niiden takana olevista ihmisistä oli jo lähtenyt.

Requiescat in pace

Mietimme hetken, olisiko oman kehollinen osamme, kalmon, oikeinta lähteä hitaasti matojen syömänä, kuumasti liekkien polttamana vai kylmästi nesteytetyn typen jäädyttämänä.
Arkussa, uurnassa vai tomumajassa.
Kalmoina arkuissa, krematoriossa tuhkaksi poltettuina vai nestemäisessä typessä tomuksi promessoituina.

Aamulla me sitten palasimme.
Kotisaunojemme kuumiin löylyihin ja saunanjälkeisiin: pakkasenkylmille, vilvoittaville verannoillemme ja avantoihimme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kovalevy on aina jumissa silloin kun sen ei pitäisi, vai onko se vain sattumaa?

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Ongelma on siis siinä, Ari, että kovalevyn jumitukseen ei oikein ole lääkettä - se pitäisi ehkäistä (viina, stressi ja perimä).

Softaa on aika kiitollista hoitaa (mm mindfulness ja muut huoltisparlamentit Tb:lla, Essolla ja ABC:lla).

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sanohan kuoma, kun asiasta tiedät, syöttävätkö masentuneille paljon potaskaa, vaikka apu olisi hoidettavissa elämäntapamuutoksella.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Viinako auttaisi kovalevyn käynnistämiseen?
Jos vertaa aivoja koneeseen kannatta kuitenkin pitää mielessä, että ne eivät ole digitaalisia rakenteeltaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Ongelma on siis siinä, Ari, että kovalevyn jumitukseen ei oikein ole lääkettä

Jos kovalevy jumahtaa eikä lääkettä ole, niin miksi Kela korvaa näitä lääkkeitä, kun lääkärit määräävät?

Mitä tapahtuu jos lääkkeitä ei syö, eikä usko lääkäreitä, niin silloin menttää Kelan korvaukset. Eli syödäänkö pillereitä rahankiilto silmissä, jos ei potilailla, niin ainakin lääkäreillä ja lääketehtailla on intressiä toimia leipäpappina asiassa.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Ari, on olemassa kahdenlaista (karkeasti) masennusta.
Toisessa lääkitys ei auta, toisessa auttaa.

Sitten on olemassa vielä alakuloa ja vitutusta, jossa VIINA EI TODELLAKAAN auta.

Lopuksi on vielä olemassa bipolaarihäiriö, jossa masennus ilman lääkitystä johtaa jokseenkin varmaan tuhoon: usin niin omaan kuin läheistenkin tuhoon.

Niiden eri masennusten erottelu toisistaan ei ole niiden keskuudessa suosittua, jotka kirjoittavat lääkkeistä laillasi.

Julkinen eipäs-juupas-väittely on tiputtanut lääkitykseltä juuri niitä, joilla kuumat tunteet olisi saatavissa aisoihin lääkkeillä + terapialla, mutta ei elämäntapamuutoksilla tai pelkällä terapialla.

Raa´asti ilmaistuna se on silkkaa murhaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Niiden eri masennusten erottelu toisistaan ei ole niiden keskuudessa suosittua, jotka kirjoittavat lääkkeistä laillasi.

Ymmärrän, mutta kysymykseni kärki oli aito, eikä suunnattu siten kuin vastauksesi oireilee.

Tahdoin vain tietää, sen jonka tuossa sanoitkin jo, että toisille auttaa ja toisille ei, mutta kun ei tiedä kumpi on + ja kumpi - niin pitää vain olla tietävinään.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen Vastaus kommenttiin #6

Ari, erottelu on nyttemmin aika hyvin sekä mahdollista että tapahtuu jo hyvin monilla vastaanotoilla.

Toistan: kun ihmisellä on yhtä aikaa lapsuus, nykyhetki ja tulevaisuus yhtä kivuliasta mustaa, hän on erittäin herkästi ylipuhuttavissa heittämään lääkkeet pois: "Se määräsi vain lääkkeitä, perkele, saatanan lääketehtaiden korruptoitu juoksupoika!".

Tässä tilassa mediassa kerrottu on usein helpompi vastaanottaa (some on erityisen julma väline, juuri tässä: suomi24, vauva, tiede, US-keskustelu jne).

Juuri nuo ovat "kuumia affekteja", joihin lääkitys ja siihen lisätty "6 minuuttia kertaa kymmenen" (kts esim Furman) toimii, mutta ilman lääkettä ei.

Sen sijaan näissä tilanteissa interpersoonallinen psykoterapia on suorastaan vasta-aiheista.
Sen aika tulee vasta, kun tulipalo on sammutettu.

Silloin IPT (interpersoonallinen, KELAn kuntoutuksena korvaama) taas toimii ehkäisten vastaisia tulipaloja.
Sitä terapiaa saa Joensuussakin aika monesta kioskista.

Ongelmaa on MYÖS siinä, että ITP-terapeutit usein aloittavat prosessuaalisen psykoterapian tulipalon aikana - ja se voi olla aika tuhoisaa.

Olen liki 50 vuoden aikana tavannut kymmeniä tuhansia masennuksesta kärsiviä ja osaan arvioida työni tavalla, joka ei aiheuta minulle affektiivisia kipuja vaan rationaalista tyytyväisyyttä oman työni ja potilasyhteistyön jäljistä.

Suurin ongelma kuitenkin edelleen - ja mielellään näissä keskusteluissa vaiettu - on skitsofrenia eri muotoineen sekä kaksisuuntainen mielialahäirö (maanisderpressiivinen eli bipolaari).
Toinen liki yhtä suuri aukko on pakko-oireinen häiriö, jossa oireita silloin tällöin ei saada väistymään, jolloin seuraukset ovat aika tuhoisia.

Sen sijaan autismi-ryhmän häiriöihin on löydetty hoitomuotoja, joissa sadat ja tuhannet suomalaiset "ottavat vuoteensa ja kävelevät", usein jo muutamassa päivässä (aspergerin eräät muodot, ADHD, ADD jne).
Kokemukseni tässä ryhmässä alkaa (aikuisilla) olla jo luokkaa tuhat + eikä se kokemus ole mitenkään masentava.
Se on suorastaan käänteentekevä.

Tärkeintä näissä on osata moniammatillisen työryhmän kanssa epäillä tällaista, osoittaa se ja sitten "ei kun menoks".
(näissäkin "mindfulness"-henkeä tarvitaan - siellä terapia-puolella)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #7

Kiitos, en osaa kysyä enempää, pitää sulatella tätä.

Jos kuitenkin kysyisin vielä, että miksi noita ota vuoteesi ja käy metodilla parantuneita ei sitten tehdä enempää. Onko prosessi vasta nuori tai onko resurssit liian laihat?

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen Vastaus kommenttiin #8

Kyllä niitä tehtään, Ari.
Kun tieto leviää (erityisesti onnistuneiden IRL-ihmisten välityksellä) ja kun lääkkeet on nyttemmin kehitetty sellaisiksi, ettei niitä pääse "rännittämään", voi hyvällä syyllä odottaa melkoisia tuloksia.

Paina mieleesi kaksi tulevaisuuden todennäköisesti hyvin merkittävää asiaa, jotka erikseen tulevat psykiatrian paradigmaa mullistamaan:

Autoimmuuniprosessi
Enterovirukset

Kumpikin on todella vaikeasti nieltävää "myrkkyä" maailman riikkasöyringeille ja anttiheikkilöille, joille jokainen rokotuskin on murhaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #9

Kiitos siitä että vuoteita nostetaan jalkeille ja ihmisyys lisääntyy myös masentuneiden ihmisten kohtelussa. Mielenterveys voi järkkyä, mutta sen ei tarvitse merkitä sitä, että silloin on peli menetetty.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen Vastaus kommenttiin #10

Hirveän hyvä kommentti, Ari.
Koskahan mielenterveys-käsitteestä luovutaan (eiväthän potilaat puhu sydän- tai selkäterveys-käsitteilläkään) ja otetaan käyttöön jokin sairaus-tyyppinen paradigma.
Silloin ehkä vasta alettaisiin suhtautua vakavasti psykiatrisiin ongelmiin ja niiden ympärillä pyöriviin väittelyihin?

Kliinisen liki 50 vuoden kokemuksen jälkeen tahtoo aina tulla kylmä, kun julkisuudessa puhutaan mielenterveystyöstä, ehkäisevästä mielenterveystyöstä saati sitten ennaltaehkäisevästä mielenterveystyöstä.

Samaan aikaa toisaalla näen elokuvan "Ruotsalainen hetki" ja kuuntelen kuunnelman Breivikin & al hirmuteoista maailmassa, jossa elämme.

Olisin tavattoman iloinen, jos malttaisit kuunnella (jos et sitä jo lie tehnytkin?) oheisen linkin 55 minuuttia kestävän kuunnelman: pääsisimme "asiaan":

http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2379702

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #11

Olen nähnyt käytettävän termiä "mielenterveyssairaus".
Minusta on ihan järkevä pyrkiä minimoimaan mielisairautta ylläpitämällä ennaltaehkäisevästi mielenterveyttä.
Jos maailma,jossa elämme on mielipuolinen, miten ihmiset pysyisivät terveinä?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Entä jos on sellainen bipolaarihäiriö johon lääkkeet eivät auta?

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen Vastaus kommenttiin #14

M.B., puheenvuoroni on laadittu tuon kysymyksenne ympärille eli vastaus on juuri siinä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #15

Onko psykiatria palannut antiikin humoraalioppiin vain hieman yksinkertaistaen?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kuuntelin kertomuksen ja huomasin, että elin itse lapsuuteni Stalinin ja Hitlerin jälkimaininkien vihassa, se viha ei kaikista poistu koskaan. Trauma jota kannamme sisällämme estää näkemästä ympärillemme, traumat ovat kuin silmälaput, se poika hymyili ja ammuin sitä päähän, kertoo oleellisen. Kuka tahansa voi seota ja tulla hulluksi, jos ei ymmärrys riitä erottamaan arkea omasta mielestään.